Computer Software - Tampere, Pirkanmaa, Finland
Koodikerho on kerran viikossa vapaaehtoisvoimin järjestettävä koululaisten iltapäiväkerho, jossa lapset oppivat mielekkäällä tavalla ohjelmoinnin perusteet seitsemän viikon aikana. Koodikerhot on tarkoitettu yli kolmasluokkalaisille, eli 9+ -vuotiaille lapsille – sekä tytöille että pojille. Kerhoja järjestetään ympäri Suomea paikallisten koulujen tiloissa ja tuella kerran viikossa. Kerhoja ohjaavat Koodikerho-verkostoon ilmoittautuneet vapaaehtoiset, jotka koostuvat muun muassa ohjelmoinnista kiinnostuneista opettajista sekä muista aikuisista, kuten esimerkiksi IT-alalla työskentelevistä vanhemmista. Valtakunnallinen Koodikerho.fi-verkosto yhdistää saman alueen yhteistyökoulut, oppilaat ja vapaaehtoiset kerhojen vetäjät. Tarjoamme kerhojen ohjaajille valmiit, avoimesti jaetut opetusmateriaalit, jonka mukaan Koodikerhoja ohjataan. Uudistetuissa opetusmateriaaleissa on huomioitu uusi ala-asteen opetussuunnitelma, jossa ohjelmointi on vahvasti mukana. Tavoitteenamme on perustaa toistuvasti kokoontuvia iltapäiväkerhoja eri puolille Suomea, jotta kaikki ohjelmoinnista kiinnostuneet lapset pääsevät tutustumaan ohjelmointiin ja oppimaan koodaamisen perusteita koti- tai lähipaikkakunnallaan.
reCAPTCHA
Gmail
WordPress.org
Google Tag Manager
Sendgrid
Google Apps