Svea Finland

Financial Services - Helsinki, Uusimaa, Finland

Svea Finland Details

Hei, me olemme Svea – eurooppalainen rahoitusalan konserni, joka on tarjonnut yritys- ja yksityisasiakkailleen enemmän mahdollisuuksia vuodesta 1981 lähtien. Nykyisin konsernimme palvelee yrityksiä ja yksityishenkilöitä jo yli kymmenessä Euroopan maassa yli 2 000 työntekijän voimin. Suomessa olemme toimineet jo vuodesta 2002, työllistäen nykyisin yli 200 svealaista.Jo alusta saakka toimintaperiaatteemme on ollut yksinkertainen – kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa tarjoamalla ratkaisuja ongelmiin ja mahdollisuuksia menestymiseen. Tarjoammekin sujuvimmat maksupalvelut verkkokauppaan ja kivijalkamyymälään, tehokkaat perintä- ja reskontrapalvelut sekä kattavan valikoiman rahoituspalveluja niin kuluttajille kuin kaikenkokoisille yrityksille.Osaava ja tyytyväinen henkilöstö on tärkein voimavaramme ja koko henkilöstölähtöisen toimintamme ydin. Toimintamme ja yrityskulttuurimme olemme sanoittaneet yhteisiksi arvoiksi, jotka ovat samat kaikissa konserniyhtiöissämme, maasta ja liiketoiminnasta riippumatta. Yhteiset arvomme Omistautuminen, Osaaminen ja Draivi kuvaavat toimintaamme ja tiivistävät yrityskulttuurimme muutamaan sanaan. Arvomme luonnehtivat hyvin tapaamme toimia ja työskennellä – ne ovat siten svealaisuuden ydin.Tutustu tarinaamme: https://www.svea.com/fi/fi/tietoa-meista/suomessa/tarinamme/. Lisätietoa meistä ja palveluistamme löydät kotisivuiltamme: www.svea.fi.

Svea Finland logo, Svea Finland contact details
Website:
Employees: 120
HQ:
Location: Helsinki, Uusimaa, Finland
Revenue:

Contacting Svea Finland: Connect with Executives and Employees

Get in Touch with Svea Finland Executives and Employees

Connecting with Svea Finland's Executives and Workforce

Accessing Contact Information for Svea Finland Executives

Connecting with Svea Finland: Reach Out to Their Team

Discover How to Contact Svea Finland Executives and Staff

Looking to connect with Svea Finland executives or employees?

Seeking to Get in Touch with Svea Finland Executives or Staff?

Want to Reach Out to Svea Finland Executives or Team Members?

In Search of Contact Details for Svea Finland Professionals?

Connecting with Svea Finland: Contacting Executives and Staff

Browse companies
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z